Oli
maaliskuun 20. päivä, jolloin Toni ajeli Hämeenlinnasta kotiin päin Poriin.
Kello näytti jo kahdeksaa illalla, mutta hän ajatteli ajaa rauhallisesti kotiin
raskaana olevan avovaimonsa luo. Vastaan ajoi kuitenkin luumunvärinen Audi, jonka kuljettaja oli nukahtanut rattiin. Audi
ohjautui vastaantulevien kaistalle ja suoraan päin Tonin keltaista Nissania. Audin kuljettaja oli kaiken lisäksi koulutukseltaan
autonasentaja, jonka vähintään
pitäisi tietää väsymyksen merkitys autoillessa. Kummatkin kuljettajat, sekä
Audi-kuski että Toni, menehtyivät lähes välittömästi.
3
kuukautta myöhemmin
Istun
tummalla puupenkillä ja katselen vieressä virtaavaa Kokemäenjokea. Penkkiin on kaiverrettu kahden henkilön nimet, minun
ja Tonin, ja nimien välissä on sydän. Olimme
kaivertaneet nimemme penkkiin joitain vuosia sitten pienessä nousuhumalassa,
rakastuneina. Silitän mahaani, ja kyyneleet virtaavat vuolaina kastellen
punaisen paitani. Kuuntelen kuulokkeista Arttu
Wiskarin Mökkitietä ja yritän miettiä huvittavia asioita, kuten Viidakon tähtösten uusinta jaksoa.
Ajatukseni karkaavat silti Toniin, yhä uudelleen ja uudelleen. Edelleen olen
surun murtama, vihainen ja katkera tapahtuneesta, mutta uusi elämä vatsassani
pakottaa jatkamaan.
Surullinen ja koskettava tarina rakkaudesta ja kuolemasta. Ajallinen jako toimii. Lyhyessä tekstissä kerrot paljon eivätkä annetut sanat tunnu päälleliimatuita. Tekstistä puuttuu oma otsikko eli seuraavaan sitten myös sellainen :)
VastaaPoistaOlet hienosti saanut annetut sanat ujutettua tekstiin! Pidin erityisesti tarinan lopusta, minä-kertojan ajatuksista.
VastaaPoistaHyvin kirjoitettu tarina ja "tarvesanat" luontevasti tekstissä. Tarinan loppu mielestäni hyvä, sekä tunnelma kohillaan.
VastaaPoistaTarinasi on koskettava ja annetut sanat sulautuvat tekstiin hyvin. Itse en olisi uskaltanut vaihtaa puolessa välissä kolmannesta persoonasta minä-kertojaksi, vaikka nyt huomasin sen sopivan tarinaan hienosti.
VastaaPoistaTarina on surullinen, mutta tosi kaunis. Tai tuntuu, että loppu hieman nostattaa tunnelmaa tuoden pienen valopilkun. Jotain näissä surullisissa tarinoissa aina on ja pidin myös tästä.
VastaaPoista