Kaisa
Kaisa miettii
mielessään, ettei kestä enää tätä odottamisen piinaa. Hän ei yksinkertaisesti
jaksa enää odottaa pois pääsyä. Samalla hän katselee harmaita ja kuluneita
rappusia, jotka vievät alas juna-aseman halliin. Hän
miettii mielessään, kuinka hän asteli niitä alas toivoa täynnä, ja kuinka hän
äskettäin pettymyksestä surkeana niitä asteli ylöspäin. Raiteille, joiden
äärellä hän nyt seisoo, ja jotka vievät pois Tampereelta. Toivottavasti tämä
päivä pyyhkiytyy pois muistista.
- - Taas
taitaa olla juna myöhässä, päivittelee harmaantunut vanha rouva ja katsoo
rannekelloaan.
Vanhan rouvan
kello heijastaa kauniisti lyhtypylvään valoa, joka saa sen näyttämään helminauhalta
ryppyistä kättä vasten. Aseman kaiuttimista kuuluu tasaisin väliajoin
kuulutuksia lähtevistä ja saapuvista junista, ja myös ilmoitus, että
InterCity-juna Poriin on myöhässä 15 minuuttia. Vanha rouva oli oikeassa.
Kaisa tutustui kaksi kuukautta sitten yhteen Joonaan, jonka kanssa oli äskettäin sopinut,
että hän tulisi Kaisaa tänään vastaan juna-asemalle. Mieluiten julkinen paikka, hän
oli ajatellut, ainahan on olemassa se riski että tyyppi olisi joku hirveä
raiskaaja. Tätä Kaisa ei kuitenkaan halunnut ajatella sen enempää, ja taisi hän
olla jo aika ihastunutkin heidän keskustelujensa perusteella, ja olihan tällä
Joonalla ollut komeita kuviakin Facebookissa.
Kaisa kuitenkin
järkyttyi tavatessaan miehen, joka oli ehkä 15 vuotta vanhempi kuin kuvissa,
kaljuuntunut ja vähintään keski-ikäinen kaljamahainen äijä! Mies pahoitteli
heti alussa, ettei ollut täysin kertonut totuutta iästään, mutta Kaisa
lamaantui tilanteesta, hymyili ja mutisi jotain pahoitteluksi ja lähti
juoksemaan. Ei väliä minne, kunhan tilanne vain olisi ohi.
Maisemat
vilistävät silmissä, ikkunasta näkee lähinnä puiden vihreyttä. Siitä on jo
aikaa, kun Kaisa on edellisen kerran matkustanut junassa. Aamuista matkaa
Tampereelle lukuun ottamatta tietysti. Erityisen hyvin mieleen on jäänyt
kaveriporukan kostea vappureissu Manseen vuonna 2010, silloin kun käytössä oli
vielä taajamajunia Pori-Tampere-välillä. He olivat kaikki jo pienessä maistissa ja
juhlatunnelmassa, mutta ainakin Kaisan mieleen jäi kaksi resuista ja haisevaa
kaverusta, joilla taisi olla kaveriporukkaakin vahvemmat aineet käytössä. Toinen kertoi
toiselle nähneensä äsken junan ikkunasta pingviinin ja toinen ihmetteli, onko
Suomessa pingviinejä. Lopulta konduktööri poisti heidät junasta Nokialla, koska
he olivat tupakoineet vessassa…
Kaisa herää
kuulutukseen, jossa naisääni kertoo heidän olevan Kokemäellä. Hän säpsähtää
hereille unesta, jossa pingviini on istunut hänen vieressään junassa. Samalla
hetkellä hän tajuaa taas istuvansa InterCityssä kohti kotia. Hetken kuluttua hänen puhelimensa alkaa soida,
siellä on hänen ystävänsä Iina, joka tietysti haluaa kuulla kaiken tästä
päivästä ja Joonasta.
- - Mooi,
Kaisa vastaa tuttuun tapaan.
- - Moi!
No siis arvaat varmaa, et haluun tietää! Kerro kaikki! Olikse yht ihana mitä
annoit ymmärtää? Iina aloittaa kyselyn.
- - Äh,
siis ei todellakaa.. Ihan järkytys, mut en haluu puhuu siit tääl junassa.
Voitas vaik nähdä ku oon iha just Poris. Tuu vaik käymää töiden jälkee?
- - Joo,
siis täh.. mikä siin sit oli vikana? Sano ny jotai ees, sori ku oon nii
utelias! Iina jatkaa kyselyä.
- - Sanon
vaa et kaikki ei oo sitä mitä antaa ymmärtää! Ja loput kerron ku tuut käymää..
Lopetan ny, nähdään.
- - Aijjaa,
no okei.. Moi!
Kaisa painaa Note
nelosensa punaista luuria ja huokaisee. Hän niin innoissaan hehkutti Iinalle
tapaamista, ja joutuu nyt selostamaan koko painajaisen. Eniten juuri nyt häntä
kuitenkin ahdistaa kaikki ne keskusteluviestit, joita Joona on lähettänyt hänen
karattua paikalta. Jo alkumatkasta hän laittoi itsensä offline-tilaan, mutta ei
hän siinä voi ikuisesti olla.
Muutenkin, olo tuntuu petetyltä ja häntä
kiukuttaa. ”En enää ikinä suostu tapaamaan ketään netissä tavattua”, Kaisa pyörittelee
mielessään. Hänen tekisi mieli poistaa kaikki keskustelut ja blokata koko
tyyppi, mutta antaa asian kuitenkin toistaiseksi olla. Kuulutus Porista kaikuu
joka vaunussa, ja Kaisa pukee ulkotakin päälleen ja tarkistaa tavaransa. Check,
kaikki mukana, vihdoin melkein kotona.
Hän astuu
junavaunusta ulos ja suuntaa keskustaan päin. Koti, parvekkeellinen kaksio
Aittaluodossa, sijaitsee sopivan kävelymatkan päässä
ajatusten selvittämiseen. Pian nenään tulvahtaakin jo tuttu paperitehtaan
mairitteleva tuoksu ja ainakin hetkeksi hän saa muuta ajateltavaa, vaikkakin
haisevaa.
